Uusia kuohulaisia esittelyssä

Jukka Eskelinen
3.5.2024


Tällä kertaa uusista kuohulaisista esittelyssä Reetta Hallila. Tervetuloa Hyvään Seuraan Reetta.

1.                        Kuka olet ?
2.                        Missä asut ?
3.                        Mikä on suhteesi juoksuun ( kuinka kauan olet harrastunut, osallistutko kilpailuihin vai lenkkeiletkö omaksi iloksi) ?
4.                        Tähän asti paras juoksukokemus ?
5.                        Mitä odotuksia sinulla on Vaajakosken Kuohulta ?
6.                        Mitä tiesit aiemmin Vaajakosken Kuohusta ?

 

 

1. Olen Reetta Hallila, Kangasalta kotoisin ja Jyväskylään opintojen myötä ajautunut liikunnanopettaja ja opinto-ohjaaja. 

 

2. Asun Haukkalassa.

 

3. Olen juossut 3-4 vuotta aktiivisesti. Sitä ennen kilpailin ratamelonnassa ja hiihdossa, ensimmäisessä aina maajoukkuetasolla. Kilpamelonnan jäätyä vuonna 2018 kokeilin triathlonia parin vuoden ajan, mutta lopulta juoksu on valikoitunut lempparilajiksi helppoutensa takia. Tykkään juosta sekä poluilla että sileällä. Juoksen kilpailuissa monipuolisesti 5-42 km matkoja.

 

4. Parhaat juoksukokemukset liittyy kisoihin: itsensä äärirajoille viemiseen ja muihin arjen ylittäviin kokemuksiin. Ainakin Himos traililta ja Finlandia puolikkailta on hyviä muistoja.

 

5. Odotan yhteistreenejä ja ehkä myös yhteisiä kisakokemuksia.

 

6. Kuohun nimi on näkynyt monesti tuloslistoilla ja lenkeillä sekä tapahtumissa ohi vilahdelleet seuravaatteet oli minulle entuudestaan tuttuja, mutta muuta en juuri seurasta tiennyt.