Painikoulu
Painikoulu (8-vuotiaasta alkaen) ja nuorempien kisaryhmä
Painikouluun ja sitä kautta nuorempien kisaryhmään pääset nassikkapainin tai yli 8-vuotiaana aloittavien osalta ohjaajan kanssa käydyn keskustelun kautta. Painikouluvaiheessa harjoituksia on aluksi kaksi-kolme kertaa viikossa ja nuorempien kisaryhmässä jo neljä harjoitusta viikossa. Harjoituksissa pelaillaan ja tehdään monipuolisia harjoitteita painottaen kehonhallintaa, mutta myös painiliikkeitä käydään läpi järjestelmällisesti.
Ryhmään mahtuu 25-30 poikaa, ilmoittautuminen painisalilla harjoitusten yhteydessä. Painikoululaisen varustuksena käy edelleen t-paita ja college-housut/shortsit ja jalkineiksi suositellaan painitossuja, joita voi kysellä painisalilta. Kisatrikoot järjestyvät seuran puolesta.
Painikoululaisille suositellaan jo lämpimästi osallistumista aloittelija- ja ikäkausikisoihin vähintään pari kertaa kaudessa. Näihin kisoihin osallistuminen edellyttää painiliiton lisenssiä. Valmentajilta kannattaa kysellä harjoituksissa sopvista kisoista. Kisareissuilla opitaan kisapäivien kulku ja tutustutaan myös muiden seurojen samanikäsiin harrastajiin. Jos kisareissuun lähdetään, mennään yleensä yhteiskyydein, joista sovitaan harjoituksissa. Seura maksaa kisareissuilla matkan, osallistumismaksun ja yhden ruokailun.
Täältä löydät: harjoitusajat ja maksut. Harrastusmaksu ei sisällä vakuutusta.
Kysy rohkeasti lisää painikoulun valmentajilta:
Kari Lamberg
p. 040 521 1498
kari_lamberg@hotmail.com
Ami Lahtinen
ami_lahtinen@hotmail.com /