Mikko: Tarto Marathon 2018

Tartulinnamaraton 6.10. 2018

Ajatus Tarttoon lähtemisestä syntyi kun aika Finlandia Marathoniin valmistautumisessa loppui kesken. Kesä oli monella tapaa huono ja pääsin kunnolla vauhtiin vasta Ari Surkan pitämän kestoehtoon kieppeillä. Valmistautumisesta tuli juuri se mitä Ari ei tarkoittanut eli seitsemän viikon treenillä maratonille. Kestoehtoon opit, toki sovellettuna omaan kuntotasooni, tuntuivat niin hyviltä, että tuntui tyhmältä lopettaa juoksukausi jotenkin kesken juuri kun homma alkoi kehittyä. Tämän vuoden maratonit mukana taivaltavalle vanhemmalle pojallenikin Tartulinnamaraton sopi aikatauluun, joten syyskuun alussa vielä edullisen hintaportaan (40 euroa) aikana asia oli päätetty ja ilmoittauduimme tapahtumaan. Matkalle pääsyä helpotti kun vaimollakin oli asiaa Eestiin, kävisimme samalla reissulla Tallinnassa paperikaupassa ja  Pärnussa katsomassa taidenäyttelyjä. Ei muuta kuin matkaohjelma kasaan: torstai-iltana Helsinkiin, perjantaiaamun lautalla Tallinnaan ja sieltä Pärnun kautta Tarttoon, lauantaina 6.10. startti 9:30 juoksemaan, sunnuntaina takaisin kotiin.

Niinpä sitten oltiin torstaiaamuna noukittu poika tyttöystävineen kyytiin ja matkalla Länsisatamaan ja puhe kääntyi passeihin. Nuoret neropatit ilmoittivat pitävänsä mukanaan vain ajokortteja, niillä oli käyty kuulemma Tukholmassa ja Berliinissäkin. Niin varmaan oli, mutta Eckerön lähtöselvityksessä vaihtoehdoksi olisi jäänyt hakea pariskunnalle pikapassit lentoasemalta (82 euroa kappaleelta) ja koko matkan muuttaminen iltalaivalle. Kolmenkymmenen sekunnin mietinnän jälkeen nuoripari jalkautui autosta ja suuntasi kohti rautatieasemaa ja Kuopiota. Siinä meni minulta jänis ja reissun jännitys nousi ihan mukavasti aikamoisen harmistuksen kera. Lyhyen keräämisen jälkeen päätimme vaimon kanssa jatkaa matkaa sovitulla ohjelmalla mutta vähemmällä miehityksellä.

Matkan oheisohjelmien tai näkökulmasta riippuen pääohjelman jälkeen saavuimme perjantai-illalla Tarttoon. Viro on urheilumaa ja virolaiset urheilukansa: Kaupungin keskusta raatihuoneen pihoineen oli pyhitetty tapahtumalle ja tunne oli, että koko kaupunki elää urheilulle.  Tartulinnamaraton on tapahtumana tyypiltään samanlainen kuin Finlandia Marathon: perjantai-iltana 4 km iltajuoksu ja lauantaina maraton, puolikas ja kymppi. Lisäksi kaupunkia ja täyttivät fudiksen junnuturnauksen pelaajat huoltajineen ja vanhempineen.

Lauantaiaamulla kävelimme hotellilta lähtöpaikalle samaa matkaa kävellyt triathlon-hirmun Ilpo Kivelän, Turun Urheiluliitto, kanssa. Ilpo oli katsonut reitin karttaa ja etenkin korkeuksia vähän itseäni analyyttisemmin ja varoitti lopun nousuista. Itse taas olin enemmän huolestunut alkumatkasta, eka puolikas kun näytti olevan huomattavan vaihteleva verrattuna parinkympin jälkeiseen osuuteen. Kutina päästä matkaan oli aikamoinen, en ollut aamulla hotellilla enää aamiaisen jälkeen malttanut pysyä paikallani jännitykseltä, joka vaimon mielestä jo meni ylitsekin.

Reitti lähti liikkeelle Tartton pääkadulta ja suuntasi Ema-joen rantaa etelään ja kiersi Karlovan puutalokaupunginosan. Alkureitillä oli jo hieman poikkeavuutta juoksemiini harvoihin suomalaisiin steriileihin katujuoksuihin: parin kilometrin juoksun jälkeen reitti meni pitkin kohtuullisen pehmeää polkua maastossa, jossa reittiä ei sinänsä ollut merkitty mitenkään muuten kuin muutaman sadan juoksijan avulla. Alkuosalle sattui myös kesken olevia katutöitä, joissa oli melkoista sepelikköäkin. Kantakaupungin jälkeen reitti kieppasi Ema-joen yli uudemmalle lähiöalueelle. Siellä paikallista eksotiikkaa edusti reitin kulku jonkin paikallisen vanhan ostarin ohi, jonka takapihalla väki näytti kiskovan pullonsuusta kirkasta viinaa. Mutta paikka oli toisen juottopaikan jälkeen, joten en jäänyt tähän juottolaan vaan matka jatkui eteenpäin. Lähiöalueen jälkeen oli hienoa maaseutualuetta, tosin maratonilla peltoaukeajuoksu, jossa näkee parin kilometrin päähän edellä menijöitä, ei ainakaan itselleni nimenomaan häntäpäässä tulijana ole välttämättä se kaikkein ilahduttavin näky. Maasto kuitenkin oli helppoa ja tie hyvä, niin mikäpä siinä oli päästellä.

Puolikkaan jälkeen reitti palasi Ema-joen läheisyyteen ja kolmessa kympissä takaisin kantakaupungin kupeeseen. Viimeisellä kympillä reitistä oli melkein puolet taas hiekkapohjaista rantakujaa mutta kovapohjaista ja hyvää juostavaa lukuun ottamatta matkalla ollutta muutaman portaan porrasnousua ja paria nurmikon ylitystä. Aivan loppumatkalle 40 kilometrin kohdalle sijoittui nousu Toomemägeen. Onneksi Kivelän Ilpo oli jo etukäteen kehottanut kävelemään nousun, oman gepsin mukaan nousun hurjimmalla kohdalla nousu oli 10 % luokkaa ja koko 600 metrin osuudelle 50 metriä, enemmän vielä kuin mitä reittikarttaan oli laitettu. Lopulla parilla kilometrillä reitti antoi takaisin sen mitä kiipeämään oli joutunut ja loppukiri oli mukava vetäistä alamäkeen. Kokonaisuutena reitti oli sekä maisemiltaan että pohjaltaan vaihtelevuudessaan mukava ja kaupunki tuli nähtyä monelta kantilta. Teitten ja polkujen lisäksi reitti kulki pitkiä matkoja hienoja kevyen liikenteen väyliä myöten ja vaikka alussa kauhistelin mielestäni vähäistä reitin merkintää, loppujen lopuksi jokaisessa risteyksessä oli ohjaaja, eikä vähempää kuin NATO-joukkojen varusmies tai poliisi.

Oma juoksuni meni kaikkiaan hyvin, vaikka ei tullut negatiivista splittiä, niin ei ollut tarkoituskaan. Etukäteen olin päättänyt, etten lähde minkään jäniksen mukaan: Finlandialla juoksin Paanasen Harrin vetämän 4:30 ryhmän mukana ja vaikka porukassa oli mukava juosta, jäi olo että omaa mukavaa vauhtia hitaammin juokseminen vei voimia kuitenkin yhtä paljon kuin oman vauhdin pitäminen ja loppujen lopuksi olin tämän juoksun jälkeen paljon paremmin hapessa kuin Finlandian jälkeen, jolloin jalat lähtivät helpommalla reitillä ja huonommalla ajalla totaalisesti alta.

Järjestelyt kisassa olivat hyvät lukuun ottamatta noin puolen tunnin jonotusta varusteiden saamiseksi säilytyksestä, koska kasseja ei ollut laitettu säilytykseen numerojärjestykseen, mutta siitäkin varmasti järjestäjät ottivat opikseen. Jonoihin oli varauduttukin ja maalin tulon jälkeen jaettiin avaruushuopia, joten kyse ei ollut kuin jalkojen kestosta jonottaessa.

Hotellina meillä oli hotelli Tartu, uusi hotelli viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta ja maratonin lähtöalueelta, kahdelle hengelle kaksi yötä oli sadan viidenkympin luokkaa yhteensä.

Kuvia matkalta löytyy täältä.