Kuohun Tasoittava kipaistiin hyvässä kelissä

Jukka Eskelinen
9.7.2023

Hieman tuulinen mutta muuten optimaalinen keli saatiin tänään viidentonnin ratakisaan nimeltään Kuohun Tasoittava. Naisia oli saapunut kolme kappaletta viivalle, mutta he saivatkin hyvän taistelun aikaiseksi ja vasta loppukiritaistossa selvisi juoksun voittaja. Vaajakosken Ulla Lahtinen kiri niukasti IF Nykarlebynejdeniä edustavasta Diana Wikblomista ohi. Toki nimensä mukaan kisan lopullinen järjestys lasketaan vasta kisan jälkeen ikähyvitys huomioiden. Tässä tapauksessa järjestys ei muuttunut ja Ulla oli myös ikähyvitetyn kisan voittaja. Kolmanneksi juoksi Asikkalan Raikkaan Heidi Saarelma.

Miesten kisassa viivalle asettui 13 juoksijaa. Kovinta kyytiä paineli JKU:n Andras Pauko. Hänen 16,04 aika riitti ikähyvityskisassa sijaan kolme. Toiseksi tuli Hippoksen maratonkerhon Dick van der Kuip , juosten 17,24 ( ikähyvitettynä 16,02). Kisan ylivoimaiseen voittoon juoksi saman seuran Hannu Rintala , kisassa juostu aika 18,58 antaa ikähyvityksellä hurjan 14,47 voittoajan.

Onnea kaikille palkituille ja itsensä voittaneille. Tänään käytiin hienot kisat.

Tulokset kokonaisuudessaan täällä.