Hannu Kylmänen 1946 - 2023

13.3.2023

Vaajakosken Kuohun painijaoston pitkäaikainen taustatoimija Hannu Kylmänen on kuollut. Hannu nukkui pois läheistensä läsnä ollessa Jyväskylässä torstaina 9.3.2023. Hannun merkitys Vaajakosken Kuohun painille ja painijoille on suuri. Hannu mahdollisti pyyteettömällä pitkäjänteisellä työllään Vaajakosken painijoiden harjoitusolosuhteiden ja taloudellisten resurssien riittävyyden sekä opetti meille, kuinka urheiluseuran toimintaa hoidetaan harrastetasolta huippu-urheiluun asti. Sain tavata Hannun viimeisen kerran reilun viikon ennen Hänen pois menoaan. Vielä tässäkin tapaamisessa Hannu oli kiinnostunut urheilijoidemme kuulumisista, harjoittelusta, tulevista leireistä ja kilpailuista. Hän jaksoi antaa vielä neuvoja sekä lähetti terveisensä painisalille, vaikka omat voimat eivät salin laidalle asti harjoituksia seuraamaan enää riittäneet. Yksi Hannun viimeisimmistä toiveista kertoo hänestä jotain olennaista. Jokainen voi hiljentyä tämän toiveen ja sen edustamien arvojen äärelle. Hannun toive kuului näin; ”Jos joku haluaa minua vielä muistaa, parhaiten sen tekee muistamalla Vaajakosken Kuohun painijoita, Minulle älkää kukkia ja kortteja laitelko”. Muistamiset (Hannun toivetta kunnioittaen) Viitteellä Hannu Kylmänen Vaajakosken Kuohun painijaoston tilille (FI11 5290 4740 0121 66). Urheilumies, Herrasmies ja Hyvä Ystävä on poissa. Vaajakosken Kuohun painijaoston puolesta, Mika Suhonen