SAULin viestit Savonlinnassa , Tiina voittoon Kuhmossa, Eero Hämeenlinnassa
Jukka Eskelinen
26.7.2025
Rataviestien aika oli tänään helteisenä lauantaina. Ilahduttavaa on että järjestäjinä ovat viime vuosina toimineet pienempien paikkakuntien seurat. Tänä vuonna viestit järjestettiin Savonlinnassa. Kuohulla oli tänäkin vuonna edustus mukana ; kahdella joukkueella, viime vuoden malliin. Kiva näihin olisi saada vieläkin enemmän porukkaa, etenkin naisia kaivattaisiin mukaan. No mutta, upeaa kun joka vuosi perinne jatkuu vuodesta toiseen.Ja muisteltavaa varmasti jää tästäkin reissusta ja kisoista. Kisat alkoivat kuohulaisten M50-sarjan joukkueella ns. ruotsalaisviestillä ( 100m+200m+300m+400m). Tässä saatiin jalat sopivasti verryteltyä kohti tutumpia matkoja. 4 x 1500m- viestissä nelikko Toivonen, Kolkkava, Mäkinen ja Lehtonen tyylittelikin mitalivauhtia, tuloksena hopeaa. Toisena joukkueena oli kasattu ratatykit M35-ikäluokan alle. Siinä nelikko Ahonen, Mattila, Kukkola ja ankkurina Hyttinen pisti tartanin rullalle ja kultamitalit kaulaan. Ilahduttavaa oli se , että Kolkkavan Timo ja Mattilan Marko olivat ensi kertaa näissä karkeloissa mukana. Toivottavasti ovat myös jatkossa.Isot onnittelut molemmille joukkeille. Tulokset näistä lähdöistä täällä. Tiina kävi Kuhmossa juoksemassa paikallisen Kuhmon hölkän. Matkana oli 10 km ja tuloksena upeasti voitto, keli huomioiden kovaan aikaan 38:48. Hyvä Tiina. Hellettä piisasi myös Hämeessä missä Eero kävi juoksemassa puolimaratonin aikaan 2:06,14, tällä irtos:i M-65 sarjassa sija kuusi. Ja tapahtumahan oli nimeltään Hämeenlinnan kaupunkimaraton. |