17.5.2015 Viikonlopun kisoja ja yhteislenkki

Vaajakosken Kuohu
19.5.2015


17.5.2015 Viikonlopun kisoja ja yhteislenkki


Lauantaina 16.5. juostiin Mäntässä Serla-hölkkä jossa oli mukana Matti, Jukka ja Pena. Hyvin juoksivat, nimittäin Matti ja Jukka ottivat M40-sarjan puolimaratonilla kaksoisvoiton ajoilla 1.19,43 (Matti) ja 1.26,00 (Jukka) mikä on muuten hänen uusi ennätyksensä. Pena oli M60 kympillä kolmas. Mäntän tulokset.

Tommi puolestaan käväisi Rauman edustalla saaressa juoksemassa Nurmes-trail nimisen polkujuoksukisan (20km). Varsin hieno tapahtuma kuuleman mukaan ja juoksukin sujui. Tuloksia en nyt taaskaan löytänyt ihan heti mutta lisäillään myöhemmin sitten.

Ja lopuksi vielä muistutus ensi viikon sunnuntain (24.5.) yhteislenkistä. Lähtö Vaajakosken uimahallilta klo 11:00. Tervetuloa mukaan!

9.5.2015 Aikuisurheilun SM -maastot ja Jyväskylän katujuoksu
Aikuisurheiluliiton maastojuoksun Suomen Mestaruuksista kisailtiin tänään Imatralla. Vaajakosken Kuohulta mukana oli neljä juoksijaa. Antti otti upeasti SM-kultaa M30-sarjassa. M45-sarjassa Matin (8.), Tommin (16.) sekä Jukan (23.) sijoitukset riittivät joukkuehopeaan. Onnittelut SM-mitalisteille ! Alla muutama kuva. Tuloksia kisoista voi katsella tästä.