Kuohun juoksijoita SAUL kestävyysjuoksuleirillä Pajulahdessa (Teron raportti)

Markku Savioja
4.2.2018

Pajulahdessa Kuohulaisia leireilemässä!

 

Annemari ja Mika Kiekaran juoksuleiri pidettiin 26.1 -28.1 Pajulahden urheiluopistolla. Kuohusta leirille osallistui (allekirjoittaneen lisäksi) Matti Lehtonen, Tiina Alhonen sekä Niina Akgun. Mukana Jyväskylästä oli myös Katja Sorri (JKU). Katja oli meidän kyydeillä ja Tiinan ja Niinan huonekaverina. Leirillä meitä oli noin 16 osallistujaa.

Kun olimme löytäneet majoituksen, oli vähän aikaa ottaa rennosti mutta kyllä lauantai oli täynnä tekemistä.

Oli yhteislenkkejä, luentoja, harjoituksia monipuolisesti (kts. ohjelma). Lauantai meni kuin siivillä ja kohta huomasi että kello on jo 22.00. Mielestäni leiri oli hyvin suunniteltu ja jos näistä opeista mitä siellä opastettiin tekisi edes pääasiat niin kyllä juoksu kulkisi ja vaivoja olisi vähemmän. Me Kuohulaiset tulimme varmasti tutuksi niin vetäjälle Annemarille ja muillekin osallistujille. Minun mielestäni leiri oli antoisa ja kivassa porukassa tekemistä mutta ei liian totista. Annemari veti leirin kertoen omista kokemuksista ja mielestäni erittäin hyvin.

Muutama asia jäi mieleen, kun jokaisen juoksua videolta analysoitiin niin minun juoksu oli niin karmeaa katsottavaa etten antanut kenenkään sitä kommentoida ja sitten ne Niinan kuopaisut! en saanut näistä video pätkiä vaikka niitä pyysinkin.

Tiinan ja Matin juoksua kehuttiin ja muutakin tekemistä aivan aiheesta ja kyllä Niinankin.

Katsokaa leiriohjelma liite.

Tero