| pääsivu | yleisurheilu | paini | voimistelu |
etusivu
ajankohtaista
yhteystiedot
harjoitukset
kisat
urheilijat
tulokset
kuvagalleria
tilastot
linkit
vieraskirja2




Ajankohtaista 2010

15.12.2010 Joulukuun testijuoksu peruttu!!
Lauantain 18.12.2010 testijuoksu on peruttu näköpiirissä olevan kovan pakkasen vuoksi. Tammikuussa jatketaan aikaisemmin ilmoitetun aikataulun mukaan.



27.11.2010 Talvikauden ensimmäinen testijuoksu juostu
Ensimmäisen testijuoksun olosuhteita voisi kuvata lyhyesti sanalla "hyiset". Pakkasta oli "vain" -8 astetta, mutta kova tuuli toi kylmyyden tuntua reilusti lisää. Kovinta vauhtia testijuoksussa piti JKU:n Miika Takala, mutta kovakuntoisena "antoi" muille n.1,2km lisäedun juostessaan tämän verran ylimääräistä. Tuloksissa maaliin ehti ensin Kuohun Antti Hyttinen, joka nautiskeli viehättävästä juoksuseurasta tullen maaliin Oulun Pyrinnön Elina Lindgrenin kanssa saman sekunnin sisällä. Elinan aika 39,14 on kovin tällä reitillä naisen koskaan juoksema. "Tulokset"-osiossa muiden ajat ja sijoitukset

06.11.2010 Mika ja Tommi menestyivät Rautavedellä
Viimeinen "sulan maan" kansallinen maraton juostiin Rautavedellä. Kuohun Mika Rantala otti voiton M40-sarjan puolimaratonilla. Loppuaika kohtuullisen hyvissä olosuhteissa juostussa kisassa oli 1.23,33. Samassa tapahtumassa juostussa 10km:n kisassa oli Tommi Leinonen neljäs ajalla 36,46.


Apuja kaivataan urheilijatietojen päivitykseen
Urheilijat-osioon on yritetty päivittää paitsi seuran aktiiviset urheilijat, niin myös Kuohussa urheilu-uransa päättäneet sekä pidempään (vähintään 3 vuotta) seuraa edustaneet urheilijat. "Pääsyvaatimuksena" listalle on se, että nimi löytyy Tilastopajan tietokannasta. Valitettavasti kaikki takavuosien urheilijat eivät muuten niin loistavilta Tilastopajankaan sivuilta löydy. On kuitenkin varmasti nimiä, joita ei vielä ole tullut Kuohun "urheilijatietokantaan" noteerattua, joten jos tiedät jonkun uuden tai vanhan urheilijan, jonka kuuluisi tuolla olla, niin pistäpä viestiä vieraskirjaan tai sähköpostiin ari.surkka@moventas.com

Juoksuporukan kauden päättäjäiset 12.11.2010 Vaajakosken uimahallilla
Kuohun kestävyysjuoksijoiden jo legendaarisiksi muodostuneet kaudenpäättäjäiset pidetään perjantaina 12.11.2010 Vaajakosken uimahallilla. Lenkille lähtö tapahtuu uimahallin edestä jo klo 17:00, mutta saunaan ja muihin aktiviteetteihin päästään klo 18:00. Perinteen mukaan päättäjäisissä juostaan kulunut kausi uudelleen ja ensi kausi jo etukäteen!

10.10.2010 Kuohulaisia syksyn maraton-tapahtumissa
Menneenä viikonloppuna järjestettiin useita juoksutapahtumia ympäri Suomea, joissa myös Kuohun juoksijat olivat mukana. Porvoossa juostun Kylmä-maratonin 12,7km:n matkalla Tommi Leinonen otti voiton ajalla 47,11. Ari Surkka osallistui Pieksämäen Osmon superhölkkä-tapahtumassa puolimaratonille sijoittuen tuulisissa ja sateisissa olosuhteissa juostussa kisassa M35-sarjan kakkoseksi ajalla 1.19,15. Vantaan maratonilla täydellä matkalla juoksi Tommi Pekkanen ajan 2.46,46 sijoittuen sijalle 10. Samassa tapahtumassa järjestetyn 1/4-maratonin kolmoseksi sijoittui puolestaan Timo Taipale ajalla 42,11.

03.10.2010 Maastoultrassa reittiennätyksiä
Tämän vuotista maastoultraa suosi erinomainen ulkoilusää. Sateiden pysyttyä poissa parin viikon ajan oli reittikin ennätyskunnossa. Olosuhteet hyödynsi naisten soolosarjassa Anna-Leena Korhonen parantaen pikkusiskonsa Outin vuonna 2007 tekemää reittiennätystä lukemiin 6:04:01. Miesten puolella soolosarjaa hallitsi Liikuttavien kaksikko Rauno Koski ja viime vuotinen voittaja Sakari Nieminen. Rauno oli tällä kertaa kolmisen minuuttia nopeampi juosten voittoajaksi 5:33:14. Ilahduttavaan suoritukseen ylsi myös Kuohun ykkösjoukkue miesten joukkuekilpailussa. Uusiutuneella joukkueella syntyi uudeksi reittiennätykseksi aika 3:45:40. Joukkueessa juoksivat Matias Haarahiltunen, Mika Rantala, Matti Lehtonen, Tommi Leinonen ja Antti Hyttinen. Tulokset ja kierrosajat 'Kisat'-osiossa.


25.09.2010 Tommi Pekkanen kahdeksas Kullervo-maratonilla
Perinteinen Kullervo-maraton juostiin hyvissä olosuhteissa Joutsenossa. Kisan yhteydessä ratkaistiin myös maratonin Suomen mestaruudet. Miesten puolella mestariksi juoksi Sjundeå IF edustava Obed Kipkurui ja naisten mestariksi taivalsi KU-58:n Sanna Kullberg. Kuohun Tommi Pekkanen juoksi Kullervo-maratonin miesten sarjassa hienosti sijalle 8. Kello näytti tällä kertaa loppuaikaa 2.50,53. Tulokset:Joutseno, SM-maraton ja Kullervo-maraton

22.09.2010 Kuohun juniorit hyviin tuloksiin Jyväskylän koulujen kisoissa
Vaikka yu-kausi alkaa olla jo tältä kesältä ohi, niin koulujen kisat eri puolilla Suomea antavat erinomaisen mahdollisuuden tulostehtailuun vielä näin syksylläkin. Tämän tilaisuuden käytti Jyväskylän koulujen kilpailuissa hyväkseen myös Kuohua muissa kisoissa edustavat Aliisa Ruusuvirta, Otto Lehtonen, Iiro Surkka sekä Lauri Ruusuvirta. Aliisa juoksi loistavasti 60m voittaen nelosluokkalaisten koululaismestaruuden ikäluokkansa A-luokan tuloksella 9,30. Jyväskylän koululaismestariksi heitti myös Otto voittaen 3-luokalaisten poikien keihäänheiton tuloksella 24,69. Iiro juoksi 6-luokkalaisten poikien 60m:llä toiseksi ennätystuloksellaan 8,80. Lauri oli samassa kisassa kuudes ajalla 9,02. Iiro oli vielä 6-luokkalaisten keihässä kuudes tuloksella 25,34. Tulokset:Jyväskylä, koulujen kilpailut

12.09.2010 Junioreiden kauden päättäjäiset 1.10.2010
Junioreiden kauden päättäjäiset järjestetään uimahalli Wellamon tiloissa perjantaina 1.10.2010 klo 18:00 -20:00. Kaikki kesällä mukana olleet ovat tervetulleita mukaan !! Huom!! Päättäjäisten jälkeen on myös mahdollista mennä uimaan Wellamoon.
Huom! Harjoitukset-osiossa on päivitetty lokakuussa alkavan uuden harjoituskauden aikatauluja.

11.09.2010 Kuohulaisia Finlandia Maratonilla
Erittäin hyvä juoksusää suosi tämänvuotista Finlandia Maratonia. Kuohulaisista miesten täydelle maratonille osallistui Ari Surkka, joka sijoittui kokonaiskisassa viidenneksi voittaen samalla M45 sarjan. Naisten puolella Riitta Hämäläinen juoksi harjoituskautta haitanneista jalkavaivoista huolimatta hienosti N50 sarjan voittajaksi. Puolimaratonilla Kuohun veteraaniosasto sijoittui seuraavasti: Pentti Virmalainen M55 sarjan 8., Leo Öhman saman sarjan 11. Hannu Friman oli M60+sarjassa 9. Rantaraitin kierroksella (n.12km) oli Timo Taipale yleisen sarjan 8. ja vasta 13-vuotias Teemu Hartman M19 sarjan 3. Tulokset:Finlandia Maraton

08.09.2010 Junioriharjoituksissa kolmen viikon tauko
Yleisurheilun ratakausi alkaa olla ohi. Junioriharjoitusten osalta tämä tarkoittaa sitä, että pidämme kolmen viikon ylimenokauden ja keräämme voimia seuraavaa harjoituskautta varten. Aloitamme harjoitukset uudelleen lokakuun alussa 4.10 kentällä. Muista harjoitusajoista ja junioreiden kauden päättäjäisistä tulee lähiaikoina tietoa näille sivuille. Kiitokset kuluneesta kaudesta kaikille junnuille, niin urheilukoululaisille kuin jo pidemmällekin ehtineille !! Toivovat vetäjät: Heidi, Leena, Tomi, Riitta ja Ari

02.09.2010 Teemu ja Iiro ennätyksiinsä syyskuun kisoissa
Koleasta säästä huolimatta Kuohun Teemu Hartman ja Iiro Surkka vertyivät ennätyksiinsä JKU:n järjestämissä syyskuun kisoissa. Pojat juoksivat aluksi 60m aikoihin Teemu 8,52 ja Iiro 8,82. Pituudessa uusiksi ennätyslukemiksi kirjataan nyt Teemulla 4.65 ja Iirolla 4.37. Pituushyppykierrosten välissä Teemu vetäisi vielä 1000m soolojuoksulla 3.14,53 mitä voidaan pitää olosuhteet huomioiden todella lupaavana tuloksena.


29.08.2010 Kuohun Tommit vauhdissa maratoneilla
Tommi Leinonen voitti hyvissä olosuhteissa juostun Porvoon maratonin ajalla 2.58,01. Samoihin aikoihin Tommi Pekkanen sijoittui Varalan maratonilla toiseksi ajalla 2.57,01. Tarkkaa työtä...

24.08.2010 Iiro ja Olli ottelivat Jämsänkoskella
Kuohun Iiro Surkka ja Olli Elo ottelivat Jämsänkoskella ennätystuloksensa.Iiro voitti P12 4-ottelun tuloksella 1187 jääden siis vain harmittavat 13 pistettä A-rajasta. Olli oli puolestaan P9-sarjan kolmas tuloksella 373. Suorituksia haittasi aika-ajoin melko kova vesisade.


23.-24.07.2010 Kuohun juniorit 12-15 pm-kisoissa Viitasaarella
Jussi Eskola juoksi hopealle 1000m:llä ja Iiro Surkka urakoi 3 pronssia sekä yhden neljännen sijan 12-15 -vuotisten pm-kisoissa Viitasaarella. Ville Pyyhkälä oli P12-sarjan 200m:llä neljäs ja Tiia Pyyhkälä juoksi T12-sarjan 1000 m:llä toiseksi parhaan ajan, mutta alaikäisenä ei saanut sijoitusta.

23.07.2010 Tommi Leinonen ennätykseensä Pietarsaaressa
Tommi Leinonen juoksi puolimaratonin uudeksi ennätykseksi 1.19,50 sijoittuen kolmanneksi M40-sarjassa.Tommi kävi myös Äkäslompolossa juoksemassa paikallisen ympärijuoksun sijoittuen yleisen sarjan kakkoseksi. Tulokset:Äkäslompolon ympärijuoksu

17.07.2010 Otolle hopeaa ja Tiialle pronssia 9-11 pm-kisoissa
Otto Lehtonen heitti 24,22 ja otti hopeaa P9 sarjan keihäänheittossa Pihtiputaalla järjestetyissä pm-kilpaililuissa. Tiia Pyyhkälä oli mielimatkallaan 1000m:llä pm-kolmonen ajalla 3.52,55 T11 sarjassa.

10.07.2010 Jussi ja Tiia sarjavoittoihin Joutsassa
Joutsan Jouto-hölkässä Kuohun Jussi Eskola ja Tiia Pyyhkälä voittivat juniori-sarjansa. Hieman vanhemmissa "junioreissa" Timo Taipale oli kolmas.


25.06.2010 Kuohulaisia Savulenkillä Lannevedellä.
Hieno ja perinteinen juhannustapahtuma Kiimasen Savulenkki kokosi taas Lannevedelle n.1000 osanottajaa. Lämpimässä suvisäässä voiton korjasi hyvää savulenkkisarjaansa täydentänyt ex-kuohulainen, nykyisin Keuruun Kisailijoita edustava Marko Partanen. Kuohulaisia oli myös useita mukana. Tulokset löytyvät 'tulokset'-osiosta.

12.06.2010 Kuohun veteraanijuoksijat kisaamassa Forssassa..
Perinteinen Forssan Suvi-ilta tarjosi tällä kertaa puuskissa myrskytuulen luokkaan yltävän lisähaasteen. Kuohulaisista puolimaratonilla kolmanneksi sarjassaan M45 ylsi Ari Surkka. Hannu Friman oli sarjassaan M60 samalla matkalla 14. Kympin kisassa Timo Taipale oli 22. ja Pentti Virmalainen 39. Tulokset:Forssan Suvi-ilta

09.06.2010 ..ja juoniorijuoksijat Laukaalla
Laukaan pitäjänmestaruuskisoissa Jussi Eskola juoksi P13-sarjan 1000m:llä toiseksi uudella ennätysajallaan 3:21,56. Tiia Pyyhkälä oli T11-sarjassa samalla matkalla myös toinen ajalla 3:50,56.


25.04.2010 Tommi kolmantena Marttilan puolimaratoonilla
Kuohun Tommi Leinonen sijoittui Marttilan puolimaratonilla yleisen sarjan kolmanneksi ajalla 1.21,21.

24.04.2010 Ari voittoon Varkauden viimassa
Kuohun Ari Surkka voitti Varkaudessa juostun Hurushölkän 10,9km matkan ajalla 41,18. Kisaan toi oman haasteensa +1 asteen lämpötila ja viimainen pohjoistuuli.

18.04.2010 Ennätysmäärä Pinkaisijoita Vaajakoskella
Pentin Pinkaisu keräsi hieman viileästä säästä huolimatta ennätysosanoton. Kaikkiaan tossuja kulutti 127 juoksijaa. Kisan yhteydessä juostiin myös maantiejuoksun pm-mitaleista. Kovinta vauhtia reitillä piti JKU:n Juha Puttonen, joka kiersi virallisesti mitatun 10 km:n matkan aikaan 32:20. Täydelliset tulokset löytyvät 'Tulokset'-osiosta.


27.03.2010 Kuohun juniorit mitalivauhdissa Keski-Suomen juniorihalleissa
Kuohun juniorit osallistuivat menestyksekkäästi Keski-Suomen juniorihalleihin. Mitalille ylsivät tällä kertaa Teemu Hartman 13-v poikien 60m:llä, Jussi Eskola samanikäisten poikien 1000m:llä sekä poikien viestijoukkue; Iiro Surkka, Jussi Eskola, Ville Pyyhkälä ja Teemu Hartman. Tarkempia tuloksia kisoista löytyy 'Tulokset'-osiosta.

21.03.2010 Kimmo Saikkoselle menestystä veteraanien PM-halleissa
Kuohun Kimmo Saikkonen kilpaili menestyksekkäästi Hipposhallissa käydyissä veteraanien Pohjoismaiden hallimestaruuskilpailuissa. Lauantaina Kimmo voitti kultaa M50-59 sarjan 4x200m viestijoukkueessa ja sunnuntaina saaliina oli pronssia M55 400m:llä ajalla 1.07,96. Kaikki 3 päivän tulokset löytyvät JKU:n sivuilta linkistä: JKU/PM-hallitulokset

13.03.2010 Testijuoksusarja päätökseen
5. osakilpailun testijuoksusarjan viimeisessä kilpailussa 10km:n reitin nopein oli Kisailijoiden Kimmo Leivo (36.36). Naisten sarjassa ensimmäisenä maaliin tuli Muuramen Sari Kohonen (46.23) ja 5km:n ykkönen oli Kuohun Ville Pyyhkälä (27.13).


25.02.2010 Pukujen sovitus maaliskuun aikana
Kuohun uusia yleisurheiluasuja voi käydä sovittamassa liikuntahallin vahtimestarin kopissa maaliskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Siellä voi myös tehdä tilauksen erillisellä tilauslomakkeella. Puvut tilataan yhteistilauksena maaliskuun lopussa. Sen jälkeen ne käyvät vielä painatuksessa ja niitä päästään jakamaan tilaajille huhtikuun puolen välin paikkeilla.

13.02.2010 4. testijuoksu takana
Talven neljännessä testijuoksussa 10km:n nopein oli Nivalan Urheilijoiden Arto Hernetkoski (40.15). 5km:llä kovinta vauhtia piti Kuohun Ville Pyyhkälä.

13.02.2010 Jussi voitti, Matias ja Tiia parantelivat ennätyksiään
Pm-hallien toisessa osassa Kuohun Matias Haarahiltunen juoksi M17 sarja 800m toiseksi uudella ennätysajalla 2.07,51. Pienen palauttelun jälkeen 1500m kulki sekin kelvolliseen aikaan 4.21;61, jolla irtosi 5. sija miesten sarjassa. Jussi Eskola sooloili P13 sarjan voittoon 1000m:llä ajalla 3.28;82. Ennätysvauhdissa oli myös Tiia Pyyhkälä juoksemalla toiseksi T11-sarjan 1000m:ll? ajalla 3.43;47.


29.01.2010 Kuohun nuoret vauhdissa PM-halleissa
Jyväskylässä kisailluissa pm-halleissa Kuohun Matias Haarahiltunen voitti M17 sarja 1500m ajalla 4.35,06. Hopeaa P13 sarjan 800m:llä otti Jussi Eskola ajalla 2.38;87. T11 sarjan 800m:llä Tiia Pyyhkälä oli kolmas ajalla 2.59;50.

16.01.2010 Kolmas testijuoksu juostu
Keski-Suomen testijuoksusarjan kolmas osakilpailu juostiin JKU:n Juha Puttosen komennossa. Juha kellotti 10km:llä ajan 34.01. 5km:n nopein oli Kuohun Jussi Eskola (21.33) seurakaveri Pentti Virmalaisen (21.37) antaessa hyvän vastuksen. Tulokset-osiosta löytyvät täydelliset tulokset.

15.01.2010 Kuohun 80-vuotisjuhla lähestyy
Vaajakosken Kuohu juhlii 80-vuotista taivaltaan la 13.2.2010. Juhla alkaa klo:15 ja paikkana on Vaajakosken liikuntahalli. Kaikki urheilijat ja toimitsijat tervetuloa mukaan juhlaan!
12.01.2010 Harjoitukset osio päivitetty.


12.01.2010 Testijuoksut jatkuvat
Talven testijuoksut jatkuvat lauantaina 16.1. klo:12. Paikkana Vaajakosken uimahalli. Tervetuloa testaamaan kuntoa!

31.12.2009 Matias ja Pentti Kuohulaisista vuodenvaihteen hölkässä Saarijärvellä
Matias Haarahiltunen ja Pentti Virmalainen ottivat uutta vuotta vastaan perinteisessä Saarijärven vuodenvaihteen hölkässä. Matias juoksi hienosti yleisen sarjan 8km:llä toiseksi ajalla 29.27. Voiton vei Pullistuksen Tuomas Lunttila (28.36). Pentti "Pappa" Virmalainen osoitti myös hyvää talvikuntoa voittamalla M50-sarjan 8km:n kilpailun ajalla 34.10. Tulokset löytyvät linkistä: Pullistus





Ajankohtaista 2009
Ajankohtaista 2008
Ajankohtaista 2007
Ajankohtaista 2006
Ajankohtaista 2005
Ajankohtaista 2004
Ajankohtaista 2003
Ajankohtaista 2002


Sivua viimeksi muutettu: 12-01-2010 12:43